Euroports Finland Oy vahvistaa strategista asemaansa ostamalla merkittävän osan BB Logistics Oy:stä.

Euroports Finland Oy ja BB Logistics Oy:n omistajat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan BB Logisticsin omistajat myyvät merkittävän osan yrityksestä Euroports Finlandille. Sopimus yhdistää kaksi innovatiivista
yritystä, jotka ovat sitoutuneet tarjoamaan korkealaatuisia merenkulun
toimitusketjuratkaisuja asiakkaille kaikkialla maailmassa.

BB Logistics on vahvasti kasvava, luotettava logistiikkapalvelujen tarjoaja,
joka toimii viidessä satamassa Suomessa: Kemissä, Oulussa, Kristiinankaupungissa, Kaskisissa ja Haminassa. Toiminnan keskeisessä asemassa on vastuullisuus, mikä kiteytyy turvallisuus, – ympäristö, – ja laatunäkökulmana. Yrityksessä on 40 työntekijää, jotka jatkavat BB
Logisticsin palveluksessa. Yhtiön nimi ja nykyinen johtoryhmä pysyvät ennallaan. BB Logistics haluaa etsiä jatkuvasti uusia mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa, sekä palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin.


Euroports Finland on Suomen johtava täyden palvelun satamaoperaattori,
joka tarjoaa laajan valikoiman palveluja satamaoperoinnin lisäksi. Euroports Finland on osa kansainvälistä Euroports-konsernia, joka toimii noin 50 terminaalissa ja logistisissa kohteissa maailmanlaajuisesti ja työllistää yli 3 000 henkilöä.

Euroports toivottaa BB Logisticsin tervetulleeksi Euroports-perheeseen.
”Osana Euroports-konsernin strategiaa, jota osakkeenomistajamme (RLogitech, FPIM, PMV) tukevat, olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme
kehittää edelleen jalanjälkeämme Suomessa investoimalla BBL Logistics -nimiseen satamaoperaattoriin, jolla on viisi terminaalia Suomessa. Tämä yrityskauppa täydentää asemaamme sekä maantieteellisesti että hyödykkeiden näkökulmasta Itämeren alueella nykyisillä terminaaleillamme Rostockissa, Raumalla, Hangossa ja Pietarsaaressa”, sanoo Euroports Groupin toimitusjohtaja Frédéric Platini.


”Tämä strateginen muutos vahvistaa asemaamme alalla ja antaa meille mahdollisuuden palvella nykyisiä ja tulevia asiakkaitamme entistä monipuolisemmilla palveluilla kaikkialla Suomessa. Olemme vakuuttuneita siitä, että BB Logistics luo erinomaisen mahdollisuuden vahvistaa asemaamme luotettavana kumppanina minkä tahansa rahdin osalta”, Euroports Finland Oy:n toimitusjohtaja Sari De Meulder korosti.

”Olemme innoissamme liittyessämme operatiiviseen ja omistukselliseen yhteistyöhön Europortsin kanssa. Meillä on sama logistinen DNA, jonka avulla voimme tukea asiakkaitamme menestymään maailmanlaajuisesti. Palvelupakettimme perusta on tehokkaiden logistiikkapalveluiden tarjoaminen. Tämän myötä koen, että voimme entistä vahvemmin seisoa lupaustemme takana”, BB Logisticsin toimitusjohtaja Kim Lindström korostaa.

Lisätietoa:
Sari De Meulder, Toimitusjohtaja, Euroports Finland Oy
sari.demeulder@euroports.com

Tel. +358 400 568 501
Kim Lindström, Toimitusjohtaja, BB Logistics Oy
kim.lindstrom@bblogistics.fi
Tel. +358 50 598 9657

Tietoja Europortsista
Euroports on yksi Euroopan suurimmista satamaoperointiyrityksistä, joka toimii noin 50 terminaalissa ja logistiikkakeskuksessa, jotka sijaitsevat strategisesti tärkeillä reiteillä Euroopassa ja Kiinassa. Euroports on tärkeiden irtolasti- ja kappaletavaratuotteiden markkinajohtaja.
Käsittelemme vuosittain noin 62 miljoonaa tonnia rahtia kuten lannoitteita, metallia, mineraalia, sokeria, vaihtoehtoisia energioita, paperi-, sellu-, maatalous-, kierrätys- ja nestemäisiä tuotteita. Haemme jatkuvasti uusia vihreän energian tuotteita,
jotka ovat kasvustrategiamme ydin. Satamaoperoinnin lisäksi, Euroports tarjoaa asiakkailleen myös kokonaisvaltaisia toimitusketjupalveluja, kuten huolintapalveluja ja erikoistuneita logistiikkaratkaisuja Manuport Logisticsin kautta.
www.euroports.com
www.euroports.fi

 

30.11.2022

Port of Kaskinen on saapunut kaksi ylvästä vahvistusta, sillä pian operoimme tuulimyllykomponentteja. Satamakraanat pääsevät pian tositoimiin. Suomen pienin kaupunki tulee nyt olemaan projektin myötä huomattavan suuri ja keskeinen. Kaskisten satama on myös ollut mahdollistaja projektille, sillä komponentit ovat niin suuria, että vaativat siirto- ja liikkumistilaa aivan eri mittakaavassa verrattuna siihen, mitä satama-alueella on ennen käsitelty. Alueella on tehty parannuksia, korjauksia ja olemme hyvästä yhteistyöstä kiitollisia.
”Meillä on vastaavasta projektista Kemissä nyt kokemusta ja vahvaa osaamista, sekä olemme saaneet tärkeän ja osaavan joukkueen myös Kaskisiin”, kommentoi Vesa Aurala.
”Projekti on tässä vaiheessa pikkutarkkaa suunnittelua niin, että kaikki sujuu todellisessa tilanteessa ongelmitta. Myös työturvallisuuden näkökulmasta. Odotan kovasti ja jännittyneenä, että ensimmäinen tuulimyllykomponenteilla varustettu laiva saapuu satamaan. Tärkeä yhteistyökumppani tässä on myös Havator, jonka vahva ammattiosaaminen on meille tullut tutuksi jo useiden projektien myötä”, Kaskisten terminaalipäällikkö Henri Korpela jatkaa.
Jokaiselta maanteillä liikkujalta komponenttien siirtäminen tuulipuistoon vaatii tietysti varovaisuutta ja kärsivällisyyttä, mikäli sattuu sellaisen kohtaamaan.
Kuvassa toimitusjohtaja Kim Lindström, terminaalipäällikkö Henri Korpela ja projektipäällikkö Vesa Aurala.

Meillä on haku päällä!
Haemme Kaskisten satamaan TILAPÄISIÄ AHTAAJIA.
Toimenkuvanasi on kokemuksesi mukaan erityyppisten laivalastien käsittely käytössä olevilla koneilla tai tehdä tiimityönä aputöitä, kuten taakan kiinnittämistä tai irrottamista. Työ on pääsääntöisesti 2-vuorotyötä. Katso ilmoitus täältä ja laita hakemuksesi tulemaan pian. https://tyomarkkinatori.fi/…/9746f544-392f-4203-9482…/fi 
 
HAKU ON SULKEUTUNUT!
Mikäli olisit kiinnostunut työskentelemään meillä, ota yhteyttä terminaalipäällikköön.

13. Lokakuuta

Innovatiivinen ja yksilöllisesti räätälöity ratkaisu asiakkaamme tarpeisiin. Kiitos kaikille projektiin osallistuneille! Hienoa osaamista!
.
An innovative and individually tailored solution for our customer’s needs. Thanks to everyone who participated in the project. Great expertise!

Elokuu 2022

Kemin satamassa tapahtuu. Lapin alueella rakenteilla oleviin tuulivoimapuistoihin on alkanut saapua tuulimyllykomponentteja juhannuksen jälkeen. Ensimmäinen laiva saapui alkuviikolla lastinaan asiakkaamme Nordexin tornilohkoja.

Kemiin saapuu kesän ja syksyn aikana yli kymmenen laivaa, joiden tuomista komponenteista rakentuu yhteensä 17 tuulimyllyä.

”Laivat on lastattu siten, että tuulimyllyt ovat lajiteltuna eri komponentteihin. Nyt ensimmäisessä laivassa saapui tornilohkoja. Paljon niitä saapuu, sillä 160 m korkea mylly rakentuu kuin palapeli, ja palaset ovat pienimmillään linja-auton kokoisia,” havainnollistaa projektityönjohtaja Vesa Aurala.

”Turvallisuus ja komponenttien tehokas siirto laivasta varastoalueelle ovat nyt avainasemassa projektin sujuvuuden mittaamiseksi. Meidän tärkein työ on varmistaa turvalliset nostot ja komponenttien suojaaminen, sekä varastokentälle siirtäminen. Kuljetukset satama-alueelta tuulivoimapuistoihin alkavat muutaman päivän sisällä”, aluepäällikkö Antti Vihavainen seuraa projektin sujuvuutta.

Rekrytoimme toistakymmentä projektityöntekijää. Lisäksi projekti on vaatinut hyvin huolellista ennakkosuunnittelua pitkin kevättä, sekä työkalujen valmistelua ja kaluston ja tarvikkeiden hankintaa. Olemme tehneet paljon ennakointia ja simulointia, joissa olemme suunnitelleet aina uusia ja parempia tapoja toteuttaa tulevaa. Huomattavan erilaista tähän projektiin valmistautuminen on ollut siksikin, koska komponentit ovat hyvin suuria ja painavia. Koulutimme koko henkilökuntaa korkean paikan turvallisuuskoulutuksella. Se on kuin kiipeilyä, työskentelyä vaikeissa paikoissa, varaa epäonnistumiselle ei ole. Lisäksi uusien suurien kurottajien kanssa liikkuminen ja työskentely on vaativaa ja tarkkaavaisuutta vaativaa työtä.

Nyt kun ensimmäinen laiva on purettu, projekti on siis polkaistu käyntiin.  ”Uuden aloittaminen jännittää aina hetken, mutta huolellinen valmistautuminen oli nyt onnistunut. Kun laivan purku lähti liikkeelle, se on sujunut erinomaisesti. Työporukka on hyvin hitsautunut yhteen ja kaikki ovat motivoituneita tekemään. Nyt on helpottunut olo, on mietitty pitkään jokaista yksityiskohtaa ja erilaisia tapoja toimia, sekä ratkaistu ennakkoon mahdollisia ongelmatilanteita. Nyt päästiin nauttimaan käytännön työstä! Hienoa työtä jokaiselta!” kiittelee Vesa Aurala.

22. kesäkuuta 2022

”Kevät on jo ohitse ja Suomen keskikesä on aivan pian täällä! Kevät oli kiireinen, uuden suunnittelua ja alkukesä onkin mennyt rekrytointien, sertifikaattien auditointien ja monien muiden uudistusten parissa.

Meillä BB Logisticsilla 2020 oli haastava vuosi, niin kuin monelle muullekin pandemia-aika oli. Kuitenkin seuraavana vuonna liikevaihto kasvoi n. 30% ja nyt kuluvana vuonna on vain lisää tulossa! Uuden rakentaminen, uusien tuotteiden käsittelyjen organisointi ja palvelujen lanseeraaminen on ollut hidasta, mutta pitkäjänteistä tekemistä. Henkilökuntamme on ollut ihailtavan joustavaa, sitoutuvaa ja kaikki ovat uuden äärellä oppineet paljon. Kiitos jokaiselle tehdystä työstä!

Bulk-tuotteet ovat meille erittäin merkittävä osa liiketoimintaamme ja olemme edelleen sen käsittelyssä alan parhaimmistoa. Bulk-tuotteiden rinnalle on tulossa uusia suurempia komponentteja, mm. ensimmäiset tuulimyllytoimitukset alkavat pian.

Olemme kiitollisia luottamuksesta olla osana uusia tuulimyllypuistohankkeita. Onhan myös hienoa saada yritystä globaalisti näkyviin, erityisesti siksi, koska olemme lähtöisin Suomen pienimmästä kaupungista, Kaskisista.

Tämä vuosi on meille lisäksi 30. juhlavuotemme ja loppuvuonna on ajatus juhlistaa sitä enemmän. Nyt nautitaan Suomen kesästä ja toivotan jokaiselle mukavia ja rentoja lomapäiviä. Niitä jokainen tarvitsee, jotta virtaa taas riittää talven yli!

Kovin kiitollisin mielin kaikesta yhdessä kokemastamme toivotan oikein hyvää kesää!”

Toimitusjohtaja Kim Lindström